A professional chair picker

In my master’s thesis in December 2017 I suggested that to be a scenographer is essentialy to pick a chair. That would make me a professional chair picker.

Mä muistan ku tuolit tuli muotiin joskus 2013. Kyl se vähän ärsytti ku jengi otti vaan kaikki hyvät puolet tuoleist eikä koko ideologiaa, ku mulla tosiaan lavastajana on tuoleihin sellanen erityinen viha–rakkaussuhde. Yleensä ennenku on mitään, ja viimeistään sitte ku on jo kaikki, kuuluu kysymys että: “No missäs näyttelijät istuu,” ja joka kerta mä mietin hiljaa mielessäni et ei saatana, onks niiden taas pakko istua, huokaisen syvään ja rupeen sit miettii sitä tuoliasiaa. Yksi tuoli kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kel tuoli on, se tuolin kätkeköön. Ken toiselle tuolia kaivaa, hän itse siihen lankeaa. Tuolit. Ne valvottaa mua öisin. Ne liikuttaa mua ympäri pääkaupunkiseutua. Kerran mä olin luvannu hakea kolme tuolia kerralla Itiksestä ja jouduin pyytää ohjaaja Wallgrenia ja kirjailija Gröndahlia mukaan kantamaan. Ainoa hyvä puoli on istumapaikka omasta takaa julkisessa kulkuvälineessä. Niitähän ei siis millään pakettiautoilla haeta. Eniten vituttaa se, et tuoli on niin vitun perus, mut samal se on ehkä erikoistunein huonekalu ikinä. Väärinvalittu tuoli voi viedä uskottavuuden koko muulta lavastukselta, ja sit jos on pelkkä tuoli, siihen saattaa joutuu tiivistää kokonaisen aikakauden tai henkilöhistorian. Just siinä tapauksessa tuoli on ihan helvetin tilallinen ja enemmän. Jos en muuta oo lavastuskoulus oppinu, ni ainaki mä oon tosi hyvä valitsee tuolin.